maanantai 18. kesäkuuta 2012

Passikuva

Nyt Narustakin on tehty kunnon kansalainen. Ainakin paperilla. Kävimme tänään eläinlääkäriasema Remediumissa ottamassa Narulle uuden sirun ja tekemässä lemmikkipassin. Narulla on nyt kaksi sirua, sillä edellinen oli väärää ISO-standardia eikä sitä pystytty lukemaan Suomessa (eikä siis varmaan muuallakaan eu:ssa). Hyvä uutinen kuitenkin on, että aiemmin otetut rokotteet pystyttiin kaikesta huolimatta siirtämään uuteen todistukseen. Pelkäsin jo että vuoden sisällä täytyisi ottaa kaksi kertaa rabies-rokote, joka ei varmaan mitään mietoa tavaraa ole. Siru ja passi kustansivat noin 105 euroa.

Naru oli niin kiltisti kun siru laitettiin, vaikka itki kun joutui kuljetuskopassa odottelemaan (ja Saku oli jäänyt kotiin). Eläinlääkäriltä tuli kehuja, kun ei edes säpsähtänyt piikkiä. Urhea jäyhä jököttäjä! Painoksi Narulle punnittiin 4,25 kg. Painoa on siis tullut lisää, muttei ihan niin paljon kuin pelkäsin.

Tässäpä tämä kuitenkin on, Narun uusi passi! Vasemmalla on vanha kiinalainen todistus ja oikealla Sakun vironkielinen vihkonen. 


Ja kun on passi niin pitää ottaa passikuva. Eikö niin?  Voi millaisia potentiaalisia passikuvia Narusta ja Sakusta löytyykään! Miten sopisi esimerkiksi tämä kaunis hymy passiin?


Vai olisiko tällainen kokovartalokuva kenties parempi?


 Sakustakin on hyviä passikuvia. Miten olisi jompikumpi näistä?


 Zombi-kissa väärinpäin? Ehkä on parempi tyytyä vähän asiallisempiin kuviin. Narusta saa hyviä "perus passikuvia", siis sellaisia vakavia ja jäyhiä. Saku taas taitaa edustaa enemmän sellaista "ekan luokan kuva passissa" -tyyppiä.


Awwwww. Saku! Mikä surumielinen pikkuvauvan katse!!

4 kommenttia:

  1. Valinnanvaikeus tässä tulee. Ja pitäähän kuva passissa olla :D

    VastaaPoista
  2. Ihania! Kaikista noista kuvista kyllä pitäisi saada passit! Ja muuten, meidän Elli ja Mimmi on melkein sukua Sakulle, kun nekin on Rekkujen kautta hankittu ;)

    VastaaPoista