sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Suosikit

Tuutusen Basaari yhdistelmähaastoi meidät jokin aikaa sitten kertomaan suosikkiasioistamme kuvin. Tässä siis kahdeksan Narulle ja Sakulle tärkeää tai mieluisaa asiaa kuvina:

Ornitologia
Käytävärallit
Ruoka-ajat
Pakettien tarkistaminen
Nyrkkeily ja paini
Huiskat!
Ikeapaviljongit (myös nämä paperiset)
Rapsutukset ja läheisyys
Haastamme edelleen Estelin blogin :)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Uusi riehumispuu

Tämä uutus tuli meille jo viime viikolla, mutta nyt vasta pääsen raportoimaan asiasta. Päätin hetken epärationaalisen harkinnan jälkeen tilata kisseille ison raapimispuun. Tuollaisen perinteikkään kattoon asti yltävän. Ja kyllä siitä riemu irtosi kissaväellä jo rakennusvaiheessa!







Valmista!

Vaikka olisin ehkä halunnut harmaan, vain beigessä versiossa oli kaksi pyöreää riippumattoa yhden sijaan. Ja Sakuhan naamioituu mainiosti tähän väriin.

Oikein hyvää uutta vuotta! 新年快樂 (xin nian kuai le)!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Meillä on internet ja aurinkoa

Meillä on nyt kotona internet. Ihan oikea sellainen. Ja kun koneen käynnistää siellä se on!  Ihmeellistä modernia teknologiaa! Ihan oikeasti, olemme eläneet puoli vuotta tuskaisen hitaan prepaid-liittymän varassa. Nyt on siihen tullut loppu ja kuvatkin saa blogiin ladattua nopeammin kuin 1 kuva tunnissa. Jipii!

Tänään on muuten nautittu kauniista talvisäästä. Auringonpaiste talvella näyttäisi olevan Krakovassa yhtä harvinaista kuin Suomessakin, mutta tänään oli pilvetön taivas. Saku pääsi parvekkeelle ihailemaan lumipeitteisiä puita (tai oikeasti vahtimaan leikkikentän tapahtumia tai muuta vastaavaa). 

Pyh. Narua ei parveke kiinnosta edelleenkään. (=pelkuri, ei uskalla)
Mukavaa viikonloppua kaikille!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Tunnustuksia

Saimme New Blog Love tunnustuksen ihan kaksin kappalein Tomilta, Jerryltä sekä neiti täpläturkilta sekä Esteliltä. Kiitoksia paljon kunniasta!
 
Tunnustuksen säännöt ovat:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
 
2. Valitse 5 ihanaa (alle 200 lukijan) blogia, joille haluat tunnustuksen antaa ja kerro se jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset joille tunnustuksen jätit jakavat sen eteenpäin.

 
Haluaisimme lähettää tunnustuksen edelleen meille aika uudelle blogituttavuudelle, ihanille kilpikonnakissoille. 
 
 Tuutusen basaarilta tullut kuvahaaste odottaa vielä, räpsimme kuvia parhaamme mukaan.
 
Nyt ei vaan jaksa...
 Ja oikei kivaa helmikuuta ja viikonloppua kaikille!