perjantai 9. syyskuuta 2011

Kaksi kissaa

Pian alkava viikonloppu onkin sitten pitkä viikonloppu, sillä maanantai on vaapaa. On moon festival, tai joku vastaava syysjuhla ja sitä varten pitäisi mennä niitä kuukakkujakin ostamaan... heti kun löydän sen oikean kahvilan.

Eilen illalla työkaveri ja sen kaveri toi mulle hoitoon kissan, koska ne menee viikonloppuna matkalle Hanzhouhun. Pikkukisun nimi on Cici ja se on 4kk poika. Naru, joka on 6kk, on sitä ihan vähän pienempi! Naru on niin pikkarainen... Mutta oi miten kaunis Cici on!

(edit: Cici olikin tyttö... btw)

Kun Cici päästettiin kiertelemään se tietty nuuhki joka paikan, eikä varmaan edes huomannu Narua joka seurasi sitä. Sitten yhtäkkiä Naru taisi tajuta että tuohan on toinen kissa ja alkoi pitää sellaista ihmeellistä kissapuheääntä. Ja myöhemmin se rupersi murisemaan ja sähisemään. Cici parka ei oikeen osannut tehdä mitään, ja se taisi olla koko ensimmäisen yön piilossa verhojen takana. Se ei kyllä oo mitenkään pelokas kissa ja tulee mielellään leikkimään mun kanssa yms.

Naru on niin hömelö, ettei se edes huomaa että huoneessa on toinen kissa, ellei se sitä omin silmin näe. Kun Naru sitten huomaa Cicin, se ensin tuijottaa silmät ihmetyksestä pyöreinä, ja kun Cici tulee lähemmäksi (ja haluaisi tehdä tuttavuutta), Naru luimistaa korvan ja murisee. Luulen ettei se ole vihainen vaan vähän peloissaan.

Koska nyt sitten on kaksi kissaa, avasin toisen makuuhuoneen (jota en koskaan käytä). Onpahan talossa enemmän tilaa ja pääsevät varmasti halutessaan eri huoneisiin turvaan. Pienessä makkarissa on kerrossänky. Naru on aiemmin hypännyt siihen alimman sängyn päälle, ja harvemmin kiipeilee mihinkään korkealle, kuten telkkarin päälle. Mutta tänään aamulla se oli jotenkin kavunnut jo sängyn kakkoskerrokseen. Siitä se vielä hyppäsi kirjahyllynpäälle, joka on jo ihan katon rajassa. Oi, pikkukissani on viimein oppinut arvostamaan korkeuksia! Oon niin ylpeä, ja varmaan rupeen pitää pikkumakkaria auki, niin saapahan siitä sitten kiipeilypaikan.

Cici ja Naru kiipeilee


Iltapäivällä tultiin jo hienosti toimeen ja luvassa olis siis paljon kissapainia ja jahtausleikkeijä.

Naru antautuu... toistaiseksi





Viikonloppu oli tavallista riehakkaampi. Huomasin että kyllä Naru on selvästi onnellinen ja tavallista aktiivisempi kissakaverin kanssa. Ei auta vaikka kuinka paljon itse leikittäisin en ole kissa, kumma juttu. Ehkä joskus tulevaisuudessa multakin toinen kissa löytyisi... Viikonlopun jäljiltä pikkumies oli kovin väsynyt ja unoset sohvalla kelpasivat paremmin kuin hyvin :D


Pitko


Naru kutsuu itsensä kotiin

Hei ja tervetuloa lukemaan uutta blogiani, joka on omistettu Naru-kissan kuulumisille ja kissan elämälle.

Täällä Shanghaissa on melko paljon kulkukissoja, niinpä myös mun parvekkeen alla asusteli jokin aikaa sitten emo ja viisi pentua. Mulla oli tapana viedä niille ruokaa iltaisin, ja vaikka ne olivat aika arkoja, ruoka kelpasi. Kun eräänä iltana noin kuukausi sitten lähdin ulos viemään ruoka-annosta, heti oven ulkopuolella istua nökötti pieni pentukissa, tosin vanhempi kuin ne vielä emonsa kanssa eläneet viisi. Mä taisin vähän jopa säikähtää, kun yhtäkkiä pimeässä edessä onlikin  jokin otus.

No ihan täpinöissäni tietysti lahjoitin ruokalautasen pennulle, eikä se juossutkaan karkuun niinkuin melkein kaikki muut pihan kissoista vaan tuli määrätietoisesti syömään. Se oli niin pieni ja laiha pikkarainen, että sydän ihan särkyi kun se kehräsi tyytyväisenä ruokalautasen äärellä. Istuin reunakivelle katselemaan sen ahmimista ja kun kissa oli lopettanut (ja huolellisesti nuollut lautasen) se kiipesi ihan oma-aloitteisesti syliini kehräämään.

Enhän minä voinu kissaa ottaa, vaikka tietty olin jo kauan aikaa sitten päättänyt että jostain joskus on kissa saatava. Mutta ei nyt sentään Shanghaissa! Kävelin edestakaisin pihalla ja pikkukisu seurasi niin söpösti ihan kintereillä. Yhtäkkiä muistin, että olin joskus miettinyt kissan nimiä, ja ainoa jonka niistä siinä muistin oli Naru. "Naru?" mä kutsuin sitä, mutta eihän se mitenkään tietysti reagoinu. Mutta siitä hetkestä, kun mä kutsuin sitä nimellä, ni tiesin että Naru on mun kissa.

Naru tuli sitten mukana kotiin ja asettui sinne ihan heti kuin ei olisi koskaan kadulla elänytkään. Ihme pirpana...