Elämä täällä Krakovassa on alkanut jo hieman vakiintua, sillä viime viikonloppuna pääsin muuttamaan omaan kotiin. Olen toistaiseksi tyytyväinen kämppään, huonomminkin olisi voinut käydä. Valintaa tietysti puolsi jo valmiiksi verkotettu parveke ja isot ikkunat mistä kissat pääsevät helposti seuraamaan maailmaan. Isoksi harmikseni puolalaiset eivät juuri näytä harrastavan pihoja uusissa rakennusprojekteissaan, joten Narun ja Sakun täytyy joko rohkaistua ulkoilemaan puuttomalla "pihalla" tai sitten tyytyä parvekkeeseen. Harmi tosiaan.
Huvitusta taas aiheutti vuokrasopimukseen tullut kohta, jossa vuokranantaja ei hyväksy lemmikkien pitoa asunnossa lukuunottamatta kahta kissaa. Tähän olisi myös pitänyt lisätä Narun ja Sakun sirunumerot, että juuri nämä kaksi kissaa saavat asua huoneistossa eivät muut. Näistä kahdesta kissasta on kyllä tehty suuret numerot siellä ja täällä, töissäkin olen se hullu kissanainen jo.
Viikonloppuna tein myös ensimmäisen tilaukseni zooplus.pl:stä. Jännittää tosiaan kuinkahan ne tavarat saapuvat perille ja miten Puolan posti oikein toimii. Täytyy kiittää kuitenkin zooplussan palvelua, sillä sain maksaa euroina, kun vielä ei ole słotyja tilille tupsahtanut.
Koti siis on, mutta kissat puuttuu. Missä siis luuraavat Naru ja Saku? Mitä kissaparoille kuuluu? Narulla ja Sakulla on lento edessä vasta reilun viikon päästä. Eilen ne siirtyivät kaverini hellästä huomasta vanhempieni luokse. Pääsin näkemään molempia vilaukselta skypessä ja Saku vaikutti kasvaneen hieman. Taisivat muistaa vielä tutun paikan. Muistavatkohan ne vielä minut?
Saku-sammakko ja Naru-nalle, viikko vielä ja nähdään taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti