torstai 6. syyskuuta 2012

Narun kuulumisia

Kyllä Narullakin oli ruokaa, se vain katosi nopeasti.
Narun hoikennusprojekti on edennyt ja ottanut sitten takapakkia. Tällä viikolla Naru painoi 4,37kg, mikä on hieman enemmän kuin viime viikolla. Eli nyt mennään ylöspäin, hupsan, no muttei kovin paljoa kuitenkaan. Naru näyttää mielestäni aikaisempaa sopusuhtaisemmalta, mutta kyllä rasvapussi vielä tuntuu takajaloissa. Sellaista ei tarvitsisi olla ainakaan nuorella kissalla.

Naru vaan osaa näyttää niin nälkiintyneeltä, ruokakuppeja paiskotaan teatraalisesti ja kaikkea muuta draamaa. Siihen lankaan olen kai langennut kuluneella viikolla. Lisäksi en viime viikonloppuna ehtinyt olemaan kotona kovinkaan paljon, joten kurjana kissanomistajana annoin lohdutusherkkuja. Oikeasti kissat tarvitsevat tekemistä!


Ihan kaikkea Naru ei syö.
Naru on nyt innostunut jahtaamaan laaseripistettä useammankin kerran - Sakusta huolimatta. Se tuntuu olevan ainoa leikki, johon Narunkin saa varmasti mukaan ja joka ei sisällä raksuja. Naru on vaan niin ihanan kömpelö jahtausleikeissään Sakun seiniä pitkin liitäviin minigepardisuorituksiin verrattuna.

"Näyttääks mun peppu isolta?"

4 kommenttia:

  1. Moi Naru! Sun peppu näyttää mustavalkoselta. Mun mielestä se on hyvä asia, koska mullakin on sellanen.

    Terkuin Unna Tuutikki

    VastaaPoista
  2. Sun peppu näyttää just hyvältä. Sä olet ihana♥

    Tsemppiä ja kärsivällisyyttä teille tuon painonhallintaprojektin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä pylly, ei mitään moitittavaa. Kävi mielessä: jos ihmisillä voi olla vaan turvotusta niin miksei kissoillakin? Pari raksua liikaa ja sitten kaikki juotu neste kekääntyy kroppaan = paino näyttää nousseen?

    VastaaPoista
  4. Unna Tuutikki, mustavalkoiset kissat rules! wooo :3

    Myrsky, kiitos tsemppauksesta. Ihan hyvinhän tää menee kait :)

    Taru, voihan tuo olla, vaikka kissan ruoansulatus on aikalailla lyhyempi ja tehokkaampi kuin meidän sekaruokailijoiden. Mut kyl tosiaan pieniä painonmuutoksia varmaan on kissallakin ilman että se mitään pysyvää meinaa.

    Ja mustakin Narun peppu on juur hyvä :P

    VastaaPoista