maanantai 31. joulukuuta 2012

Laiha lohtu


Tänään onkin sitten viimeinen päivä tätä vuotta. Kissat eivät sitä varmaan tiedä eivätkä osaa odottaa illan paukkujuhlaa. Ehkä Naru kiinalaisena kissana odottaa vielä kiinalaista uutta vuotta, joka alkaa vasta 10. helmikuuta. 

Monille eläimille, varsinkin koirille, uusi vuosi on varsin kamalaa aikaa. Kissat taitavat selvitä paremmin? Ainakaan Naru ei säikähtänyt raketteja juuri ollenkaan ja Naru sentään on kokenut kiinalaisen uuden vuoden. 

Jos se ketään lohduttaa on kiinalainen uusi vuosi eläimille paljon kamalampi kuin suomalainen. Kiinassa raketeissa tärkeintä on kovaäänisyys ja ne tosiaan ovat todella todella äänekkäitä. Lisäksi siinä missä Suomessa saa räjäyttää vain yhtenä iltana tiettynä ajanjaksona, Kiinassa raketteja räjäytellään varsin intensiivisesti ympäri vuorokauden usean viikon ajan. Onneksi meillä ei ihan noin hurjaa menoa sentään ole.

Toivotamme kaikille oikein hyvää ja turvallista uutta vuotta! 

Ensi vuonna on käärmeen vuosi!
Hupsan, tältä vuodelta on jäänyt paljon kuvia julkaisematta, katsotaan jos ne kehtaisi vielä ensi vuonna laittaa tänne... 

6 kommenttia:

  1. Minullakin on käsitys että kissat selviävät vuodenvaihteesta hieman paremmin kuin koirat. Poikkeuksia tietysti on. Usean viikon ajan kestävä rakettien ampuminen kuulostaa todella kauhealta:(
    Rauhallista vuodenvaihdetta ja hyvää uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta teille kaikille! Meillä ainakin vuosi sitten Vertti pelkäsi pauketta, katsotaan miten tänä vuonna. Elmolle tämä onkin eka uusi vuosi :)

    VastaaPoista
  3. Hyvää uutta vuotta koko poppoolle!
    Viikon ajan paukuttelua - kamalaa. :/

    VastaaPoista
  4. Hyvää uutta vuotta! Onneksi Suomessa ei ammuta raketteja viikkoja putkeen.

    VastaaPoista
  5. 新年快乐 Hyvää uutta Vuotta!
    ( Ja ettei nyt synny väärä kuva siitä, että täti-ihminen osaisi kiinaa - täti-ihminen osaa googlaa ja kopioida löytöjään ;) )

    VastaaPoista